perjantai 2. huhtikuuta 2021

Kateus vie kalatkin vedestä

Ikkunat on pesty, koti siivottu, huomenna tehdään pasha, ja oi ihana pääsiäinen saa tulla! Tämä tuntuu pieneltä lomalta, koska eilen ripustin pienen näyttelyn eli sain työt valmiiksi, ja lapset ovat isällään. Olen etuoikeutettu, koska minulla on isäviikonloppuja. Kaikilla yksinhuoltajilla ei ole vapaita, lasten isät eivät ehkä ole ollenkaan elämässä mukana. Totaaliyksinhuoltajat ja puolisoonsa kyllästyneet perheenäidit kadehtivat vapauttani, mutta onhan tämä välillä aika yksinäistä. Kai ihminen haluaa aina sen, mitä hänellä ei ole. Minä kaipaan aikuisseuraa ja työkavereita. Pitäisi löytää jokin taideyhteisö. Tosin nythän ei juuri kellään ole työkavereita, koska niin moni on etätöissä. Työssäkäyvät taas saattavat kadehtia niitä, joilla ei ole inhottavia työkavereita juorukerhoineen. 

Minä kadehdin mieleltään terveitä ihmisiä, joilla on verkostot. En kadehdi ydinperheitä, koska liian usein miehet eivät osallistu arjen askareisiin ja puolisot ovat vain toisiinsa kyllästyneitä, en kadehdi autollisia, koska auton ylläpito on kallista, eikä minua kiinnostaisi ajella autolla (ei ole korttiakaan), en kadehdi 200 neliön taloja, koska niissä on liikaa siivoamista, mutta kadehdin niitä, jotka ovat saaneet tasapainoisen kasvualustan, tukea, kannustusta ja ehdotonta rakkautta. Omaisuudella ei pitkälle pötkitä, jos mielenterveys rikotaan jo lapsena. Rahalla ei tee mitään, jos on masentunut, ahdistunut, huono itsetunto (no, korkeintaan kustantaa itselleen 10 vuoden terapian) ja työkyvytön. 

Opiskelu, työelämä ja sosiaaliset suhteet rakentuvat mielenterveydelle. Mieleltään särkyneiden elämä menee jossain mielessä haaskuun, jos ei pääse samaan menoon mukaan kuin ns. terveet. Ja sitten on se ongelma, että on liikaa terveen papereilla kulkevia narsisteja, ilkimyksiä ynnä muita, jotka sabotoivat herkempien elämää. Nyky-yhteiskunta suosii narsismia. Lapseni kadehtivat ystäviensä hulppeita koteja, huikeita lomamatkoja ym., mutta ehkä he jonain päivänä ymmärtävät, ettei niillä tee mitään, jos luonne on antikristuksen, vaikkakin valitettavan usein tietynlaiset antikristukset juuri ovat tulevaisuuden menestyjiä. Mutta ovatko he ihmissuhteissaan onnellisia, se on eri asia. 

1 kommentti:

  1. Kahden alkoholistivanhemman (+ alkoholistisuvun) ja narsistiäidin neljän lapsen katraan vanhimpana, kotona täysin alistettuna, ujona koulukiusattuna (11 eri luokkaa 9 vuoden peruskoulun aikana läpikäyneenä) en todellakaan tunne, että oma elämän alku olisi ollut mitenkään tasapainoinen tai rakkaudentäytteinen. Ei sinne päinkään. Mutten silti koe, että olisin mitenkään rikkikään.

    Vaikka koenkin, että se MUN elämä alkoi siinä heti 17-vuotiaana, kun muutin pois kotoa. Sain enemmän kiitoksia tekemisistäni (opiskeluaika ja työpaikat), aikaansaannoksistani, tuli ystäviä (joita siis en aiemmin edes olisi kotiimme voinut tuoda), joista useimmat ovat elämässäni mukana yhä. Entinen ujopiimä muuttui avoimemmaksi ja luottavaisemmaksi, ja sain vihdoin olla MINÄ. ;) Toki siitä lapsuusajan sairaalloisesta kiltteydestä pois pääseminen vei aikaa, ja sitä varten piti tehdä todella työtä. Sama kuin opettelin anteeksipyytämisen vasta aikuisiällä, kun lapsuudenkodissa ei todellakaan mitään pyydetty anteeksi, vaikka syytä olisi ollut paljonkin...

    Ehkä juuri tuon lapsuus-aikuisuus -eron vuoksi nautin siitä, että elämäntilanteet ovat kaikilla erilaiset, enkä varsinaisesti kadehdi ketään. Voin sydämestäni iloita niitten puolesta, joilla asiat ovat paremmin kuin meillä, eikä ole oloa, että se olisi jotenkin meiltä pois. Meidän elämä on vaatimatonta, eikä se sen kummempaa tarvitse ollakaan. Lapset eivät ole lomillaan reissailleet, koska mekään emme ole (ei ole ollut varaa), mutta eivät ole hekään siitä mitenkään katkeroituneet. Olemme sitten tehneet yhdessä erilaisia muita puuhia.

    Toki joskus on tullut jotain tyyliin: mä tarviin TÄN (mikä se sitten onkaan ollut), kun KAIKILLA muillakin on... Ja kun lähdetään selvittelemään, lopulta ehkä luokassa parilla sellaiset on, muilla ei ole. Heh! Että haluja ja toiveita tietty riittää ihmisillä. Niin minullakin - jotain, mitä tavoitella, niin sitten tuntuu TOSI ihanalta, kun joskus jonkun saa, mitä on todella halunnut. <3

    VastaaPoista