perjantai 2. huhtikuuta 2021

Anna hänelle ihokkaasikin

Käykö teillä lapsen kaverit ruokakaapeilla? Ah mitä synkroniaa. Tätä aihepiiriä olen miettinyt ja käsitellyt, sitten luen siitä jutun. Meillä ei varsinaisesti kaappeja auota, vain yksi ihmisentaimi tunkee kouransa kaikkeen syötävään mitä näkee, ellen piilota esillä olevia ruokia kaappeihin, mutta on huojentavaa kuulla, että muuallakin on samaa ongelmaa. On oma ongelmani, etten osaa laittaa rajoja, ruokin muittenkin pennut, mutta minä yllätyin tämän jutun kommenteista facessa. Todella moni ruokki lasten ystävätkin, toivotti oikein tervetulleiksi. Ehkä he ovat rikkaita tai lasten kaverit eivät käy heillä päivittäin? Toimiikohan kaikilla sitten vastavuoroisesti tämä homma? Meilläpäin ei toimi. Minun lapseni eivät saa mitään kavereillaan, mutta minä en kykene siihen että kaikki olisivat nälkäisiä tai jättäisin kaverit nälkään. Minun (ja ystävieni) on vaikea ymmärtää, miten varakkaammissa perheissä ruokitaan vain omat mukulat. Miksi edes kuvittelen, että jos on sovittu leikkitreffit suoraan koulun jälkeen, siellä kylässä saisi murkinaa? Päivät alkavat olla isommalla jo melko pitkiä, kouluruoka on aikaisin, ja sitten kylässä ei muruakaan. Yksi lapsi lähti vielä urheilutreeneihin syömättä, "kun ei ollut nälkä". Minä en äitinä päästäisi lasta harrastukseen syömättä koulun jälkeen. Puolella tämän alueen tytöistä on teininä syömishäiriö?

Minulla oli mahtava visio aikoinaan siitä, että meillä on ovet aina auki,  meille saa kavereita tulla, mutta huomasin, ettei se ihan toimikaan, jos tämä ei ikinä ole vastavuoroista, ja sitten tietysti sekään ei toimi, että rikkaampien lapsilla "ei ole kerrostalossa tekemistä" eli näitä prinsessoja ei meillä ikinä näykään. Kun olin lukiossa, tulin kerran meille ystäväni kanssa koulun jälkeen, ja ystäväni oli nälkäinen. Äitini ei halunnut antaa ikinä kellekään mitään, mutta ystävä intti niin pitkään että varmasti meillä on edes leipää, joten etsin hänelle leipää. Äiti tuli keittiöön tarjoamaan jugurttia, minä hämmästyin. Myöhemmin äiti kuitenkin raivosi minulle, että meillä ei ketään ruokita, ja oikein kysyin, ottaako ystävä lisää. Hartaassa vaiheessani sanoin ylväästi: "Jos ystäväsi pyytää häneltä paitaa, anna hänelle ihokkaasikin!" Tämä sanoma ei mennyt äidille perille. Tämän takia päätin, että minä tarjoan kaikkea kaikille, kun olen aikuinen. Nyt kumminkin tilanne on se, että minulta lähtee ne ihokkaatkin, eikä ole enää kivaa. 😀 Välillä olisi hyvä kokea vastavuoroisuutta ja opettaa tämä malli lapsillekin, että rajat pitää vetää jossain vaiheessa. Muiltakin ihmisiltä voi odottaa jotain. 

Kateus vie kalatkin vedestä

Ikkunat on pesty, koti siivottu, huomenna tehdään pasha, ja oi ihana pääsiäinen saa tulla! Tämä tuntuu pieneltä lomalta, koska eilen ripustin pienen näyttelyn eli sain työt valmiiksi, ja lapset ovat isällään. Olen etuoikeutettu, koska minulla on isäviikonloppuja. Kaikilla yksinhuoltajilla ei ole vapaita, lasten isät eivät ehkä ole ollenkaan elämässä mukana. Totaaliyksinhuoltajat ja puolisoonsa kyllästyneet perheenäidit kadehtivat vapauttani, mutta onhan tämä välillä aika yksinäistä. Kai ihminen haluaa aina sen, mitä hänellä ei ole. Minä kaipaan aikuisseuraa ja työkavereita. Pitäisi löytää jokin taideyhteisö. Tosin nythän ei juuri kellään ole työkavereita, koska niin moni on etätöissä. Työssäkäyvät taas saattavat kadehtia niitä, joilla ei ole inhottavia työkavereita juorukerhoineen. 

Minä kadehdin mieleltään terveitä ihmisiä, joilla on verkostot. En kadehdi ydinperheitä, koska liian usein miehet eivät osallistu arjen askareisiin ja puolisot ovat vain toisiinsa kyllästyneitä, en kadehdi autollisia, koska auton ylläpito on kallista, eikä minua kiinnostaisi ajella autolla (ei ole korttiakaan), en kadehdi 200 neliön taloja, koska niissä on liikaa siivoamista, mutta kadehdin niitä, jotka ovat saaneet tasapainoisen kasvualustan, tukea, kannustusta ja ehdotonta rakkautta. Omaisuudella ei pitkälle pötkitä, jos mielenterveys rikotaan jo lapsena. Rahalla ei tee mitään, jos on masentunut, ahdistunut, huono itsetunto (no, korkeintaan kustantaa itselleen 10 vuoden terapian) ja työkyvytön. 

Opiskelu, työelämä ja sosiaaliset suhteet rakentuvat mielenterveydelle. Mieleltään särkyneiden elämä menee jossain mielessä haaskuun, jos ei pääse samaan menoon mukaan kuin ns. terveet. Ja sitten on se ongelma, että on liikaa terveen papereilla kulkevia narsisteja, ilkimyksiä ynnä muita, jotka sabotoivat herkempien elämää. Nyky-yhteiskunta suosii narsismia. Lapseni kadehtivat ystäviensä hulppeita koteja, huikeita lomamatkoja ym., mutta ehkä he jonain päivänä ymmärtävät, ettei niillä tee mitään, jos luonne on antikristuksen, vaikkakin valitettavan usein tietynlaiset antikristukset juuri ovat tulevaisuuden menestyjiä. Mutta ovatko he ihmissuhteissaan onnellisia, se on eri asia.