perjantai 26. maaliskuuta 2021

Prismasta sinun pitää oksasi hankkiman

Kuulemma tarvitaan maanomistajan lupa, jos haluaa kerätä pajunoksia. Ostin sitten oksat Prismasta, petyin vitsojen yksioikoiseen suoruuteen. Saimme niistä kutakuinkin kauniita, ja lintupöly tunkeutui kurkkuun, keuhkoon ja sieraimiin. Täällä voi etävirpoa niin, että jättää oksan koriin ja ottaa toisesta korista munan. Maalasimme myös pääsiäiskortit isovanhemmille. Asetan toivoni Suomen Postiin, että kortit perille ennättäisivät.

Pieni ahdistus nosti päätään, kun kuulin lapselta, että kaksi antikristusta ovat nyt liittoutuneet yhteen. Pitikin sattua. Ehkä he alitajuisesti tunnistavat toisissaan jotain samaa, vaikka näennäisesti ovatkin kuin yö ja päivä. Onneksi lapsi on nykyään enemmän eri porukassa. En jaksaisi enää yhtään kiusaamistilannetta. Ystävät ovat sitä mieltä, että antikristukset ovat kateellisia. Tyttäreni on sievä, kiltti, empaattinen, sosiaalisesti taitava ja hänellä on äiti, jolla on aikaa. Kateus kai saa tytöt kieroilemaan... Myös se herättää vihaa, jos ei osallistu narsistisen persoonan palvontaan ja ihailuun kuten muut, olen huomannut. En tiedä olisiko hyvä olla yksi bestis-liittolainen vai monta peruskivaa kaveria, että selviäisi jäämättä yksin. Siperia opettaa. Onpahan sitten aikuisena työpaikoilla selvillä, miten jotkut voivat käyttäytyä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Harhaisen päässä tuuli puhaltaa

Tälle kirjoittamiselle piti olla paljon aikaa, mutta ei nyt sitten näköjään ollutkaan. 😄 Vähän myöhässä reagoin lauantaiseen kulkutautimyönteisten mielenosoitukseen. Mitä rajoitusten vastustajien päässä liikkuu? Tuuli? Jossain vaiheessa jäin vähän jumiin kyttäämään tiettyjen "hyvinvointivaikuttajien" postauksia facessa ja muualla, joka kerta tunsin mykkää raivoa. Ihmettelin heidän kannattajiaan ja todella omituisia kommentteja aikuisilta ihmisiltä 2020-luvulla. Pandemia ei ole mielipidekysymys, virus ei ole mielipidekysymys, mutta jos gurulla on karismaa, on ihan sama mitä hän suustaan päästään, niin hovi kumartelee ja kannattaa että kyllä näin on. 

Kuulemma valtamedia lietsoo pelkoa. Missään muualla en ole niin paljon kauhukuvia nähnyt kuin juuri näiden "hyvinvointivaikuttajien" jutuissa. Karanteenihotelleja on verrattu keskitysleireihin, on naurettu sille, että kesällä hukkui enemmän ihmisiä kuin on koronaan kuolleita (heh heh, hukkui lapsiakin, eikös olekin hauska tämä vertaus!), on peloteltu pakkomaskeilla (synnyttäjät oksentavat maskeihin sairaalassa!) ja pakkorokotuksilla, vääristelty kaikkea mahdollista mahdollisimman paljon ja värikkäin sanakääntein. Ja nämä kauhukuvien lietsojat syyttävät mediaa valehtelusta, he vain puhuvat totuutta "rakkauden valopallosta" käsin. 

Kuitenkin se tyyli, miten nämä "hyvinvointivaikuttajat" kohtelevat eri mieltä olevia, on kaukana rakkaudesta. Lapsellista kiukuttelua, että älkää tulko minun sivulleni vääntämään, minä en edes lue tuollaisia kommentteja jne. Monet myös ovat urakalla estäneet erimielisiä. Tämäkö on ymmärrystä, kaikkien mielipiteiden hyväksymistä ja totuudellista rakkautta? Joka itsensä ylentää, se alennetaan... Toki hivelee narsistista luonnetta, jos ajattelee, että juuri itsellä on sisäpiirin tietoa, miten asiat oikeasti ovat, mutta surullista on, miten monta tämänkaltaiset "gurut" saavat kannattamaan itseään.

Kovat ajat erottelevat jyvät akanoista. Monelle ystävälleni on käynyt niin, että välit ovat hörhöjen kanssa tulehtuneet lopullisesti. En yhtään ihmettele. On raskasta seurata vierestä, kun toinen sekoaa. Kaikilla ei ole resilienssiä pandemiaan. Jotkut pakenevat siihen, että pandemia ei ole totta, rajoitukset voitaisiin poistaa, ja silloin kuvaan astuvat nämä "hyvinvointivaikuttajat", jotka suoltavat valeuutisia ynnä muuta enemmän kuin yksikään puppugeneraattori ehtii edes tuottaa. Kriittinen ajattelu katoaa juuri silloin, kun sen pitäisi olla terävimmillään. Lohdutonta on, että näitä tapauksia ei voi vakuuttaa virallisilla uutisilla, koska "valtamedia on sumutusta". Omalta osaltani olenkin luopunut yrityksistä vaikuttaa tähän asiaan. Menee vain hermo. 

Mielenosoituksesta ei yhden vaikuttajan mukaan lähtenyt yhtäkään tartuntaketjua. Tämähän on mielenkiintoista, että hän voi olla tästä varma jo samana päivänä! 😅 Mutta sitä saa mitä tilaa. Jos ei noudata rajoituksia ja tartunnat lisivät, voi olla varma siitä, että rajoituksia lisätään. Sitten on turha itkeä, kun ei vielä tänäkään vuonna pääse järjestämään rakkauden valopallo -kurssejaan ja kukkaro on edelleen tyhjä. Sillä raha-asioitaan nämä rajoitusten vastustajatkin vain panikoivat, vain kyseenalaisemmin keinoin kuin muut. Onneksi tunnen myös sellaisia ns, henkisen tien kulkijoita, joilla on järki päässä tässä asiassa, jotka luottavat myös tieteeseen ja tekevät oman osuutensa, jotta virus ei leviäisi. Nämä vastustajat voisivat sairastuessaan jättää sitten mahdollisen sairaalahoidon väliin, koska koronahan ei heidän mielestään ole pahempi kuin influenssa tai pikkunuha. Jostain luin joskus huippulauseen:

Muista sitten sairaalaan joutuessasi olla kiitollinen, että kaikesta harhaisuudestasi huolimatta sinua hoidetaan. 


lauantai 20. maaliskuuta 2021

Yksisarvisen ihme

En osaa luoda tuohon sivupalkkia blogeista, joita seuraan, mutta yksin on Lasillinen mustia Kuningattaren helmiä, jossa nostetaan usein ihania kortteja, ja otin pitkästä aikaa kaapista esiin omat yksisarviskorttini. Olen ällikällä lyöty, kun minulle tuli tämä sama kuin Seidenspinnerin blogissa: 




Mitä näkisit, tuntisit, ajattelisit ja kuulisit jos unelmasi toteutuisivat? Paljonkin! Nyt on kevätpäiväntasaus eli heti unelmoimaan! 


tiistai 16. maaliskuuta 2021

Sirkka ja Sisäilmaa

(Sirkka, Anni Saastamoinen)

"Millaisia hupsuja me olimmekaan silloin lapsena. Surullisia, toiveikkaita hupsuja. Minä olin uneksinut Tomasista koko elämäni ajan, sekä vaimona Bretagnessa että leskenä Les Laveusesissa; olin uneksinut miehestä, jolla oli Tomasin huoleton nauru ja läpitunkevat jokiveden väriset silmät - siitä Tomasista, jota olin toivonut itselleni ikiajoiksi ja joka oli joutunut Haukimuorin hirvittävän kirouksen uhriksi." (Appelsiinin tuoksu, Joanne Harris)

Pandemiapakoa tarjoavat myös kirjat. Luettuani paljon (eli liikaa) keskitysleirikirjoja, päätin että kevyempi aineisto olisi tervetullutta. Siitä on aikaa, kun olen lukenut Harrisin Pienen suklaapuodin, ja yllätyin kun minulle selvisi että siihen on jatko-osia. Karamellikengät ja Mansikkavaras olivat loistavaa todellisuuspakoa. Ranska! Taikoja! Haluaisin lukea lisää kirjojen henkilöiden elämästä. Toivottavasti Harris jatkaa vielä sarjaa. Kesäviiniä jäi tylsyydessään kesken, mutta Appelsiinin tuoksu oli hyvä. 

Saastamoisen Sirkka ahdistaa. En ole varma, mihin genreen tämä teos luokitellaan, mutta en löydä siitä huumoria, samastun liikaa Sirkan ulkopuolisuuteen ja yksinäisyyteen, vaikka elämäni ei yhtä tyhjää olekaan kuin Sirkalla. Jo kaksi ystävää on ilmoittanut kuvaukseni perusteella, että tuollainen kirja ei voi muuta tehdäkään kuin aiheuttaa ahdistusta, olisi aika vaihtaa teosta. Eräpäiväkin lähestyy, joten ehkä en saa kirjaa loppuun. Saastamoisen kirjoitustyyli on loistava, mutta oman elämäni sirkkuus on liian lähellä. 

Draama-komedia Sisäilmaa oli toinen, mikä ei naurattanut. Missä tässä sarjassa oli se komedia? Toistuvissa kysymyksissäkö, että saako ottaa toisen baklavan? Eeliksen itsemurha jo ensimmäisen jakson alussa itketti minua kaksi päivää. Katsoin kyllä muutkin jaksot, mutta en nauranut. Eeliksenkin kohtalo tuli liian lähelle. Työelämän ongelmat, uupumus, kukaan ei kuuntele, ketään ei kiinnosta, ei ole resursseja.... Ja pienen kyselyn tehtyäni sain havaita, että Sisäilmaa nauratti vahvoja ja pärjääviä, työelämän ulkopuolelle eri syistä joutuneita se ahdisti. 

Seuraavina jonossa ovatkin sitten taas yksi keskitysleirikirja ja Keplerin Peilimies. Hupaisaa.




 

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Onpas Kuuvuoria paljon

Aamu alkoi räyhäkkäästi. Aamupalaa tehdessä palohälytin alkoi taas huutaa. Aiemmassa kodissa löin hälyttimen oksanpätkällä irti katosta, nyt on tuoli lähellä ja nämä hälyttimet on helppo painaa hiljaisiksi. Lapset ovat jo tottuneet tähän. Myös siihen että kun keittiöstä kuuluu "aissaatana!", on selvää, että äiti kokkaa. Inhoan ruuanlaittoa, mutta vihaan eineksiä, joten pakko on kokkailla ja kiroilla. Kun avasin parvekkeenoven, ilmeisesti huonekasvi suuttui minulle, koska hiuksistani alkoi putoilla lehden palasia. Katsotaan mitä tapahtuu, kun lähden kauppaan. Koko päivä avoinna sähläämiselle!

Tutkin itseäni. En tiennytkään, että Kuuvuori on asuinalue Turussa. Hupsista. Mutta näyttää aivan ihanalta, jos Turussa voi jotain ihanaa sanoa olevan. Kupittaan puolesta olen kyllä pitänyt. Fata Morganan Kuuvuori ei kuitenkaan sijaitse Turussa vaan on kuvitteellinen vuori, ja kirjoittaja sijaitsee pk-seudulla. Lahdessa on Kuuvuorenkatu. Tämähän on mielenkiintoista. Edelleen harmittaa, ettei voi matkailla vapaasti. Lohjalla on yritys Kuuvuoren turvallisuus. 

Tämä jääköön nyt lyhyeksi, koska pitää lähteä kauppaan, täältä kuvitteelliselta Kuuvuorelta.

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Häpeä on sen, joka tekee väärin

Kun on 10 postausta, pääsee blogilistalle, hah. Ei hajuakaan, mistä löytää seuraajia tai keksiä enemmän seurattavia mutta pikku hiljaa. 

Minulle valkeni äsken asia, jota minulle on yritetty syöttää vuosikausia, mutta en ole sisäistänyt sitä. Häpeä ei ole minun vaan niiden jotka ovat tehneet pahaa ja toimineet väärin. Peter Nygård -uutisointien kommenteissa klassisesti moni naureskelee, miten nyt vasta joku kertoo asiasta ja tekee ilmoituksen, että onko rahapulaa kun syyttää raiskauksista kuuluisaa henkilöä. Kukaan ei tajua, millaista häpeää uhri kantaa, kuinka kauan saattaa kestää ennen kuin ymmärtää, että on joutunut väärinkohdelluksi, ja koska ihmisten suhtautuminen on vähättelevää ja uhria syyllistävää, miten kukaan uskaltaisikaan kertoa mitään kenellekään. Kun kerroin ensimmäisestä ahdistelustani työpaikassa eteenpäin, minulle sanottiin että älä nyt kaikille tätä kerro, ettei kirkon maine mene (kyllä, kirkoissakin tapahtuu vaikka ja mitä). Onneksi todellakin kerroin kaikille. Seuraava tapaus eri tyypin kanssa olikin sitten jo poliisiasia, mutta miespoliisi totesi ihmetellen, että tämähän on kuin jostain elokuvasta, en minä tiedä mitä tämä on.... Paikalle tullut naispoliisi totesi että tämä on seksuaalinen hyväksikäyttö, piste. Koska maailma on miesten, ja suhtautuminen tällaista, ei ihme, että nainen häpeää.

Häpeä ei ole sen, joka ihastuu tai rakastuu vaan sen, joka käyttää tilaisuutta väärin hyödykseen, häpeä ei ole sen, joka sattuu viehättämään irstaita keski-ikäisiä ja yrittää vain selviytyä, häpeä ei ole sen, joka kärsii eikä selviydy vaan niiden, jotka syöksevät kärsivät tuhoon ja jättävät ilman tukea. 

Mutta kukaan ei luvannut että maailma olisi reilu, kenellekään ei syntymässä luvata että sinun elämäsi tulee olemaan oikeudenmukainen. Miten varjella omia lapsiaan sairailta miehiltä, miten saada heitä kasvattamaan kovaa kuorta, sillä maailma ei ole herkkien ja kilttien, jotka uskovat kaikista hyvää? Ja niiden sydämettömien ja välinpitämättömien, jotka eivät asetu kiusattujen puolelle, seuraa emme kaipaa. 

torstai 11. maaliskuuta 2021

Jokainen on hyödyllinen

Jotkut toimivat amorin nuolina, toiset eronuolina. Minulla on kunnia olla jälkimmäinen. Muutamia ystäviä olen auttanut lähtemään huonosta suhteesta, etsimään uutta kotia, kuunnellut vuodatuksia, ja jokaisen kohdalla olen hämmästellyt omaa naiiviuttani. Vauraat onnelliset ydinperheet ovat tyhjyyttään kumisevia kulisseja. Rahalla ei saa onnea eikä upea talo merkitse sitä, että sen asukkaat olisivat onnellisia. Seinien sisällä on peliongelmia, alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, itkua ja hammasten kiristystä. Kaiken kaaoksen keskellä elävät myös lapset. Olen vilpittömästi onnellinen kaikkien näiden ihmisten puolesta, jotka ovat selviytyneet ja päässeet elämässä eteenpäin enkä ole odottanut vastapalveluksia, mutta kun yhden kohdalla kaikki kääntyi siihen, että minua alettiin käyttää hyväksi, ja kun en ollut enää tarpeellinen, "ystävyys" etääntyi, niin tällaiset tyypit haluan jättää taakseni.

Yksi ystävä intoilee yrityksen perustamista tämän aiheen (ja monen muunkin) tiimoilta, mutta en ole yhtään yrittäjähenkinen, ja muistan hyvin Johannes Krysostomoksen sanat kerran minulle, kun istuin hänen autossaan: "Hyvä harrastus menee pilalle, jos siitä tulee työ." Oi kyllä. Koin tämän omakohtaisestikin myöhemmin, ja oli rankkaa. Ihanne kai olisi, että työ olisi sellaista, josta tykkää, jotain mikä ei edes tunnu työltä, mutta monelle työ on pakollinen paha, jotta saa maksettua elämisensä. Minun 8-16 -työurani oli melkoinen floppi ja mahalasku, ja Suomessa on vähän niin, että joko olet mukana täysillä tai sitten et ollenkaan. Väitän, että jokaisella on kuitenkin jotakin annettavaa, ja jokainen ansaitsisi mahdollisuuden, vaikkei kykenisikään 8-16 -mankeliin. Olen siitä onnekas, että saan tehdä taidetta ja minulla on kotona tehtävä toimistotyö osa-aikaisena. 

Väitän, että työttömätkin ovat hyödyllisiä. Itse en olisi aikoinaan selvinnyt ilman kahta työtöntä naapuria; he auttoivat kun lapset olivat pieniä. Jos kaikki ovat 8-12h päivässä töissä työmatkoineen eikä kukaan jaksa enää mitään muuta, kuka auttaa lähimmäistä hädässä? Yhteiskunnan muodostamme me, ja koska täystyöllisyys on utopiaa, toivoisin että jokainen hyödyttömäksi itsensä kokeva löytäisi arjestaan jonkin asian, joka saisi elämän ja oman itsen tuntumaan merkitykselliseltä. Moni ei ehkä tajuakaan, kuinka pieni hyvä teko voi ollakin toiselle iso asia. Tänään auttamani ystävä oli erittäin kiitollinen ja iloinen avusta sekä siitä, että hänellä on ilmainen terapeutti. Huvittavaa, kun juuri olin kirjoittanut tänne, että en ole terapeutti. Ehkä minun on vain hyväksyttävä rooli, joka minulle on langennut. On myös korkea aika ymmärtää, että ydinperhe ei tarkoita onnen ja auvon tyyssijaa...

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

"Kaikkien kanssa pitää leikkiä" eli miten antikristus syntyy

Kaikkien kanssa leikkimisestä tulikin heti mieleeni lapsityyppi, jolle ystäväni on antanut nimen antikristus. Otanpa sen siis käyttöön, sopii teemoihin. Lapsia ei kaiketikaan voi vielä nimittää sosiopaateiksi, joten antikristus on hieman kauniimpi termi. Mikä menee perheessä ja kasvatuksessa pieleen, että lapsesta tulee draamailija, mielensäpahoittaja, manipuloija ja valehtelija? Niin mielelläni haastattelisin tähän jotakuta lasten psykoterapeuttia tai psykiatria! Tyttö, joka kuristaa ja lyö, ja pyytää anteeksi vain siksi, "koska muuten mun äiti ragee mulle, anna ny anteeks", on hämmentävä. Tyttö, joka ottaa yhden ryhmästä hampaisiinsa, valehtelee tämän tekemisistä kotonaan, pahoittaa mielensä joka asiasta, keksii päästään tapahtumia, ja vanhemmat uskovat kaiken....miten tällaisen kanssa pitää toimia? Teet mitä tahansa, joudut aina syytetyksi. Jos jättää antikristuksen yksin, niin ei saa tehdä, jos viestii vanhemmille, mitä on tapahtunut, saa vihat päällensä "kun esittää paksuja syytöksiä lapsesta jonka he tuntevat paremmin", ja taas ihmettelen, miten muut eivät huomaa, ja miten tämä on mahdollista. 

Minä olen suora. Minä kerron miten asiat ovat. Tämä on johtanut siihen, että minua ei eräs perhe enää edes tervehdi. Mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja aikoinaan kuin puolustaa omaa lastani ja raportoida tapahtumista. Kuulemma mikään ei mennyt kuten sanoin. Muut aikuistodistajatkin ovat tälle perheelle merkityksettömiä, he väittävät opettajillekin vastaan, millainen lapsi on koulussa. Voin sanoa, että olen ollut kuolla ahdistukseen monta kertaa. Tämä perhe vihaa minua ja kohdistaa sen lapseeni - hänet jätetään kutsumatta juhliin ym. Olen neuvoton näissä tilanteissa ja menen paniikkiin. 

Miksi kiltit, herkät ja empaattiset ovat aina niitä, joita sorsitaan? Lapseni on sosiaalisesti lahjakas, tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ajattelee syvällisesti ikäisekseen, ja sitten hän kohtaa toistuvasti antikristusten sairasta kohtelua. Sen päälle on helppo vierittää kaikki, joka ei osaa puolustautua, joka ei halua riidellä kenenkään kanssa. Tässä astuvat kuvaan ne verkostot. Piireissä olevat saavat muiden tuen. Me emme. Muut äidit eivät tunne antikristusten perheitä, heidän lapsillaan ei ole vastaavia kokemuksia, joten he eivät tietenkään ymmärrä tilanteita. Hymisevät, että lapset muuttuvat vielä tässä iässä, kaikilla on toivoa, kaikki voi tulla paremmaksi! Miten? Lapsi ei muutu, jos vanhemmat eivät muutu. Osa ehkä ajattelee että olen hysteerinen ylireagoija. Yksi on ilmoittanut, että häntä eivät tyttödraamat kiinnosta, hän ei halua sekaantua, vaikka hän olisi juuri se ainoa ihminen joka olisi voinut asettua puolelleni ja tukea. Numerologiassa elämänpolkuni on 1. Noin 20 vuotta sitten luin jostain, että se tarkoittaa yksin selviämistä. Ai...no, sitä tämä on kyllä aina ollutkin, kiitos vaan. Kunpa se ei vain jatkuisi lapsillani.

Harmillisesti osa antikristuksista on tulevaisuuden menestyjiä. Nykyaika ruokkii narsismia, kyynärpäätaktiikkaa ja itsekeskeisyyttä. Sosiaalisesti taidottomat sala-antikristukset ovat reppanoita. Valitettavasti opettajat tuskin huomaavat kumpienkaan käytöstä. Ensinmainitut ovat reippaita teeskentelijöitä, jotka muuttuvat, kun aikuisen silmä välttää, toiseksimainitut ovat niin hiljaisia ja seinään sulautuvia, että heistä ei ehkä ikinä uskoisi mitään pahaa. Jos nämä antikristukset eivät saa mitään opastusta, heistä tulee aikuisina järkyttäviä bitchejä, energiavampyyreja, eikä heillä voi olla hyvä olo, eikä heidän seurassaan ole hyvä olla.

Mutta koska kaikkien kanssa pitää leikkiä (tämän lausuman jättäisin päiväkoti-ikään...), kiltit tytöt kestävät näitä tapauksia aikuisuuteen asti. Ja antikristuksia on aikuistenkin maailma täynnä. Ystäväni ovat ihmetelleet, miksi vedän puoleeni outoja perheitä ja miksi lapseni tutustuu määräileviin tai psyykkisesti tärveltyneisiin antikristuksiin. MINÄ EN TIEDÄ! Miksi muut eivät joudu ottamaan yhteyttä muihin vanhempiin, miksi heidän lapsiaan ei kohdella huonosti, miksi muita ei lakata tervehtimästä? Niin kauan ihminen toistaa samaa, kunnes oppii jotain. Mikähän se oppiläksy on... Lapselle että karttele antikristuksia, minulle että älä ilmoita vanhemmille heidän kullannuppujensa törttöilyitä. Ihmiset toimivat toisilleen peileinä, ja se kuva, jonka näytän näille perheille, ei ole sellainen, mitä he haluavat nähdä. Mutta vihaan epäoikeudenmukaisuutta, epärehellisyyttä ja mielistelyä. Ne jotka eivät halua meidän puolellemme asettua, ehkä pelkäävät jotain liikaa.

Valon sotureilta ei rakkautta liikene

Paljon se vaatii, että oppii laittamaan rajat. Toiset osaavat sanoa ei jo lapsina, toiset joutuvat hyväksikäytetyiksi ja ylikävellyiksi. Vasta kun ärsyyntyy lopullisesti, osaa laittaa jonkin rajan tai ainakin ottaa etäisyyttä. Koska en ole osannut laittaa rajoja, olen aina ollut se, joka ottaa parisuhdekriisipuhelut vastaan milloin vaan, ruokkii kaikkien lapset, katsoo sivusta voimattomana kun joku pentu syö minut konkurssiin....Ja näin kirjoitettuna tämä näyttää idioottimaiselta. Olenko hyväntekeväisyyslaitos, ravintola, lastenvahtipalvelu, lasten kesäleiritoiminta ja terapeutti? En. Mutta jotenkin tähän olen ajautunut. En voi toimia niin, että ruokin omat lapset, ja muut pitäisin nälässä, jos ovat kylässä. Muut kyllä pystyvät jättämään minun lapseni ruokkimatta. En pysty sanomaan että nyt en jaksa kuunnella, vaikka minulle pystytään näin sanomaan.

On ihmisiä, jotka osaavat käyttää tätä häikäilemättä hyväkseen. "Oisko teillä mun lapselle jotain välipalaa kun minä unohdin hommata kotiin mitään?" On ihmisiä, jotka suuttuvat, jos heille joutuu sanomaan, että nyt ei sovi. "No on se kumma ettei käy näin ex tempore vaikka lähekkäin asutaan!" Kuuntelen tyynenä raivon, ja jälkikäteen ihmettelen että mitäs pirua taas oikein tapahtui. Surkuhupaisaa on, että yleensä nämä hyväksikäyttäjät kuvittelevat olevansa "valon sotureita, henkisen tien kulkijoita, syvällisiä ja herkkiä", mutta heiltä ei koskaan liikene ymmärrystä, apua tai vastavuoroisuutta. Kun itse pyytää tukea johonkin asiaan, vastaus on tyly: "Niin mitä sä multa nyt odotat?" Hmmm.... miten olisi empatia? 

Näiden ihmisten some on jännittävä. Täynnä henkisiä sitaatteja, lainauksia guruilta, rakkaushöpinää, empatiarunoja, ja joihinkin tämä uppoaa kuin veitsi voihin. Sydämiä tulvii, kehuja, miten ihana tämä ihminen onkaan. Kihisen. Sokeat pisteet ovat kiinnostavia. Miten jollakulla voi olla niin vääristynyt käsitys itsestään ja käyttäytymisestään? Missä itsereflektio? Miksi syntyy riita ja sota, jos heille tarjoaa heidän omaa lääkettään? Mihin nämä rikkaammat laittavat rahansa, ja miksi köyhemmällä yksinhuoltajalla on varaa ruokkia kaikki tenavat? Vai siksikö rikkaat ovat rikkaita, koska eivät jaa omastaan? Miten nämä narsistisesti häiriintyneet onnistuvatkin verkostoitumaan sellaisten kanssa, joista on hyötyä? Huono-osaisemmat jäävät ilman kimppakyytejä, apua ja tukea. Se kellä on, sille annetaan, ja se kellä ei ole, siltä otetaan se vähäkin pois.

Aiheesta oli jokin aika sitten YLEn uutinen, en jaksa etsiä sitä nyt tähän. Yhteen minäminä-ihmiseen olen saanut otettua etäisyyttä. Se on säästänyt rahaa. Tämä valon soturi kaivelkoon muitten kupeita ja häiritköön muita nettitreffiasioillaan. Sitä en vaan ymmärrä, miten muut eivät mitään huomaa. Eivätkö he näe tällaisten ihmisten lävitse? Ovatko rajattomat hyväksikäyttäjät muiden kanssa erilaisia? Elämän suuria mysteereitä: narsistit, sokeat pisteet, hyväksikäyttäjät, ne joilla on pokkaa kysyä ja pyytää mutta olla tarjoamatta mitään vastineeksi. 

Mitä opetan lapsilleni? Sen että aina pitää auttaa, tarjota muillekin ja olla ystävällinen vai sen, että jotkut ihmiset ovat itsekkäitä mulkeroita ja sellaiset kannattaa pitää etäällä? Kuinka paljon rajattomuus tarttuu ja leviää lapsiin? Elämä on oppimista. Ehkä lapset oppivat erottelukykyä. Kaikki eivät ole kivoja, kaikkien kanssa ei sittenkään tarvitse leikkiä.

Haaveilijan on parasta olla yksin

Kevät tuntuu. Pitää olla tarkkana, ettei uni karkaa. Onnellinen olotila on odotettu ja toivottu, mutta jos menee yli, olen pulassa. Odotan pääsiäistä niin paljon! Viime vuonna olisin pitkästä aikaa halunnut pääsiäisyön palvelukseen, ei päässyt, ajattelin että no, ensi vuonna sitten. Ei pääse tänäkään vuonna. Vaikea välillä ymmärtää tätä tilannetta. Muutoksia arjessani on ollut niin vähän toistaiseksi, että yhtäkkiä havahdun rajusti todellisuuteen, kun suunnitelmia ei voikaan toteuttaa. Ennen oli itsestään selvää, että voi käydä kirkossa, voi matkustaa. Omituista. Toivon kovasti, että voisin viedä lapset kesällä Itä-Suomeen. Jos kesälomalla kaikki on kiinni ja rajoituksia paljon, kesästä tulee pitkä ja ehkä yksinäinenkin. Nuoruuteni kesät olivat liki kaikki äärimmäisen yksinäisiä. Olen oppinut keksimään itselleni tekemistä, retkeilemään itsekseni, mutta toivoisin lapsilleni erilaista elämää. Onneksi asumme niin upealla alueella, että ulkona on hyvä olla. Toivokaamme suotuisaa säätä kesäksi!

Helsingin Sanomien parisuhdejuttu kirvoitti keskustelua ystävieni kanssa. Osa on äärirealisteja, osa haaveilee sielunkumppanista ja suuresta rakkaudesta. Nuorena minäkin haaveilin sielunkumppanista, romanttisesta rakkaudesta, mutta nykyään taidan olla täysrealisti. Jos sattuu tutustumaan johonkuhun, jonka kanssa syntyy molemminpuolinen tunne, se on jo pienoinen ihme tässä kaoottisessa maailmassa. Ovatko molemmat vapaita, ovatko molemmat tasapainoisia, valmiita suhteeseen, mikä todennäköisyys on törmätä kivaan tyyppiin, joka kiinnostuisi itsestä...tämä on aina ollut minulle melkoinen mysteeri. Ja aika iso osa ihmisistä ei edes odota mitään suurta tunnetta, he ryhtyvät suhteeseen, kun joku on tarjolla ja riittävän kiva.

Olen paljon muistellut viime päivinä Johannes Krysostomosta, jota rakastin vuosia, todennäköisesti erittäin yksipuolisesti ja jollain ihmeellisellä tasolla, joka ei ole tästä inhorealistisesta maailmasta. Vaikutus oli tyrmäävä jo ensitapaamisella, muistan vuosien ajalta kaikki tapaamisemme, katseemme, hänen sanansa ja muun. En ollut siinä asemassa, että olisin mitään voinut ilmaista, ja hänen kohtalonsa on traaginen, mutta rakastan edelleen sitä ihmistä, joka hän oli ennen. Tällaisesta lähtökohdasta siirtyminen inhorealistiseen maailmaan miesten ja naisten välisissä suhteissa tuntuu raadolliselta. Yksin on hyvä.

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Nettideittailun sietämätön vaikeus

 Luin Hesarin artikkelin deittailun vaikeudesta (vain tilaajille) ja allekirjoitan joka sanan. Parisuhteen löytäminen on vaikeaa. Koko Hubara on käynyt useilla tindertreffeillä, mutta miehet "eivät ole pystyneet" suhteeseen. Tapahtuu myös paljon ghostaamista eli katoamista. Ennen tavattiin samoissa paikoissa tutuntuttujen kanssa, ihmiset kohtasivat toisia ihmisiä - nykyään kaikki on netissä, ja on vallalla ajatus että onhan meressä kalaa. Kenenkään ei tarvitse sitoutua, ei tutustua kummemmin, kun aina voi löytyä joku parempi. Totuus kuitenkin on, että valikoimaa ei käytännössä ole loputtomasti. Deittisovelluksissa pyörivät samat tyypit, ihmiset ovat kiireisiä, lapset eivät ole naiselle etu, nettimaailma on melko pinnallinen, ja pelkän kuvan ja muutaman lauseen perusteella on vaikea tietää, olisiko jonkun kanssa kemiaa.

Tuttuja ovat myös Kokon saamat neuvot: se tulee kun ei etsi, kohta on pakko olla sun vuoro, tai ethän edes tee mitään asian eteen, kukaan ei tule kotoa hakemaan. Mitä siis pitäisi tehdä? Olla aktiivinen etsimättä mitään? Entä jos on vuosikaudet pitänyt silmänsä auki ja lähestynyt kiinnostavia tyyppejä mutta ei ikinä onnistu? Omat kokemukseni deittisovelluksista ovat enimmäkseen ahdistavia. Mistä pitäisi kiinnostua pelkän (oudon) kuvan perusteella? Miksi miehet eivät vastaa tai kirjoittele, mitä he tekevät pelkillä osumilla? Miksi aikaa tavata löytyy vasta, kun luvassa olisi seksiä? Miksi miehet pelkäävät lapsia ja sitoutumista? Voin kertoa, että aika harva yh etsii isäpuolta saati elättäjää lapsilleen. 

Olen liian vanhanaikainen tällaiseen kulttuuriin. Tunnen myös useita muita naisia, jotka kieltäytyvät nettijutuista. Naiset haluavat vähän hitaamman etenemisen kuin parin viestin jälkeen sänkyyn, henkisen yhteyden, sen että voisi ensin tutustua kunnolla, mielellään normaalissa arjessa, sitten jos on tunteita, voi edetä. Tällainen tuntuu olevan kovin harvinaista nykyään. Ja se että suomalainen mies pelkää naisen lapsia, on ainoastaan säälittävää. Monen usko romanttiseen rakkauteen on kuollut. Parisuhde on kompromisseja ja joustamista, mutta jotta sinne asti päästäisiin, molemminpuolinen vetovoima olisi toivottavaa - ja se harvoin löytyy netistä. 

Onnellisia olemme me, jotka olemme jo lapset saaneet, ja jotka viihdymme itseksemme. Varsinkin nyt pandemian aikaan ei käy kateeksi parisuhdetta etsiviä ihmisiä. Pandemiaakin voi aina paeta menneisyyden haavekuviin....

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Kuka on Fata Morgana

 


Aika paljon olen unohtanut, miten blogia käytetään. Mihin lisään seurattavat, miten saan seuraajia... Oppinen ajan kanssa. Vähän alkuun ehkä minusta. Olen äiti, kuvataiteilija, vasemmistolainen, hsp, slavofiili, epäsovinnainen, teeskentelemätön, suora, erilainen. Vihdoin olen jykevästi rannassa kiinni kuin kuvan kivi, ajelehtiminen on ohitse. Olen saavuttanut tasapainon ja onnen, jotka aiemmin olivat vain sanoja, minulle tuntemattomia käsitteitä. 

Olen skeptikko, ortodoksi, tiedeuskovainen puolihörhö, joka on kahlannut läpi mittavan määrän new age -kirjallisuutta, kokeillut kaikkea reikistä homeopatiaan - ja köyhtynyt siinä sivussa saamatta muuta kuin kokemuksia. Olen matkaaja, joka koronan aikaan haaveilee pääsevänsä edes Itä-Suomeen. Outoa, että enää ei voi vain ostaa junalippua minne haluaa vaan pitää miettiä, voiko lähteä, sairastuuko. Kuten puolalainen ystäväni sanoi: 'Yhtäkkiä kotini on koko maailmani.' Sisäisen maailman rikkaus korostuu pandemiassa.

Siksi olenkin siirtynyt ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Pakenen kai koronaa muistoihin ja haaveisiin. Ajattelen ja kaipaan Johannes Krysostomosta*. Tulevaisuus on tyhjä ja epävarma, tahdon siis aikamatkalle menneeseen.


*Ei viittaa suurimpaan kreikkalaiseen kirkkoisään ja Konstantinopolin patriarkkaan. 

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Muutosten vuosi

Toissa vuoden tarot-kortit uutenavuotena lupasivat muutosta. Suurin muutos elämässäni oli muutto. Pääsimme palaamaan rakastamalleni alueelle, missä on vieressä meri, maagiset metsät ja hiidenkirnu, täydelliset ulkoilualueet. Korona ei tuonut elämääni niin suurta muutosta. Olen jo vuosia työskennellyt kotona. En ymmärrä uskoa salaliittoteorioihin enkä koronarajoitusten kritisointia. Suomessa on päästy vähällä verrattuna moneen muuhun maahan, ainakin toistaiseksi. Mutta moni etuoikeutettu purnaa ja valittaa, miten rajoitukset ovat turhia, kuolleita on vasta vähän, teholla on vasta vähän potilaita (paljonko he sitten haluavat, että ovat tyytyväisiä?), yrittäjillä ei ole toimeentuloa, meiltä viedään vapaus hengittää, ei päästä baariin..... loputonta ulinaa. Miksi? Kun katsoo menoa Helsingin keskustassa, on kuin koronaa ei Suomessa olisikaan. Haluavatko nämä valittajat sen jo suunnitelmissa olevan ulkonaliikkumiskiellon Suomeenkin? Tämä ei ole kilpailu, kenellä on vaikeinta ja kurjinta. Jokainen maapallon asukki on samassa veneessä lisääntyvän ilmastonmuutoksen kourissa, ja tämä pandemia lienee vasta alkua. 

Itse kaipaan uimista, ja viime vuonna olisin pitkästä aikaa halunnut pääsiäisyön palvelukseen. En pääse tänäkään vuonna, kukaan ei pääse. Suhteeni kirkkoon oli nuorena kiihkeä, mutta erinäisten ikävien tapahtumien jälkeen petyin kirkkoon enkä kyennyt vuosiin käymään palveluksissa. Lahjoitin ikonini pois, ja nyt haluaisin uusia, tähän elämänvaiheeseen sopivia. En ole varma silti vieläkään, miten suhtautua kirkkoon. Homouden vastustaminen, joidenkin seurakuntien riidat, metropoliitan ja arkkipiispan kriisi...kaikki tämä rikkoo ideaalista kuvaa nuoruuteni kirkosta. Tahtoisin saman tunteen kuin vuosia sitten, mutta se on mahdoton saavuttaa.

Sisäisiä muutoksia mennyt vuosi on tarjoillut rajojen laittamisen muodossa. Olen ottanut etäisyyttä hyväksikäyttäviin ihmisiin, rajojen ylittäjiin ja niihin, joiden seurassa on raskasta olla. Vuosien tietynlainen yksinäisyys on koulinut kestämään elämää ilman ihmisiä. Ehkä olen koko ikäni harjoitellut koronakaranteenia varten, ja vihdoin uskallan hyväksyä seuraani vain hyvät tyypit. Tästä on hyvä jatkaa.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Tervetuloa Kuuvuorelle

Vuosien tauon jälkeen aloitan oman blogin. Seitsemän on lempinumeroni, seitsemäntenä päivänä on hyvä aloittaa (jostain syystä bloggerin esikatselu näyttää kuudetta päivää..). Yksinäisyys, ulkopuolisuus, rakkaus, taide, mielenterveys, skeptisyys, ajankohtaiset aiheet, mitä nyt mielen päällä sattuu olemaan.

Katson ikkunasta, sataa hiljalleen lunta, odotan pääsiäistä ja kevättä. Pääsiäinen on vuoteni suurin ja ihanin juhla. Värit, valo, toivo, riemu. Pääsiäisenä Kuuvuoren noita lentää onnellisena.